Oltiin nimittäin unohdettu koko blogi ihan kokonaan... Mutta hei, meilläon teille ihan videotodistetta meidän olemassaolosta! Emäntä yksi aamu nappasi kameran ja kuvasi Tuhkan leikkihetkeä, niin että meinasi myöhästyä töistä! Ja tekipä mokankin, kuvasi tuo kamera "poikittain" niin nyt on sitten kuva vaakatasossa! Eikä se osaa sitä kääntää vaikka kovasti ähräsi ja yritti. No, saatte vähän niskavenytystä kun tuon katsotte. Muistakaa sitten venyttää toisellekin puolelle! :)) 

 

Muuten kuuluu ihan sitä tavallista tallausta, Jerry kävi tammikuussa lääkärin pakeilla, verikokeissa. Kaikki oli ok, ja samalla lääkeannoksella jatketaan seuraavat puoli vuotta. Eli sitten heinäkuussa on taas tiedossa ell-reissu. Mutta, sitä ennen ehditään nauttia keväästä ja kesästäkin! Me ootellaan jo kovasti että milloin tarkenis lähteä valjastelemaan. Aurinkoisina päivinä ollaan jo ihan mielellään parvekkeella, lintuja tiiraamassa. :) Laitetaan tähän loppuun tuo video, ja sen myötä mukavan kevään toivotukset kaikille meijän kärsivällisille blogikamuille!