Siinä se nyt on, seitsemän vuoden odotuksen jälkeen tämä ihminen sai kissansa! Kaikki siis lähti siitä, kun näin Jerryn Pelastetaan Koirat Ry:n sivuilla. Niitä oon selaillut jo pari vuotta aktiivisesti, vaikkei mahdollisuutta eläimen pitoon ole ollutkaan kuin vasta tämän kuun alusta lähtien. Sieltä se sitten pisti silmään jo muutaman viikon ennen muuttoa, ja Jerryn kuvausta  kävin tutkailemassa ja huokailemassa joka päivä. Sitten rohkaisin itseni, ja laitoin sähköpostilla tiedustelua... Ja sitten hienovaraisest puhuin Mr. Murun ympäri :D Tai no, ei se edes oikein alkanut mitään asiasta sanomaan, kai se ymmärsi kuinka tärkeä juttu tämä on. Lopullisen päätöksen tein sitten pari viikkoa sitten, ja siitä lähti sitten rattaat pyörimään siihen malliin, että nyt Jerry on meillä.

Eilen siis oli hakureissu, mulle tuli rapiat 11 tuntia istuttua junassa, Jerrylle melkein kuusi. Matka meni ihan hyvin, vaikka tottakai molempia jännitti. Ensin oltiin valjaissa lemmikkivaunussa, mutta kun kanssamatkustajakoiria alkoi liikaa jännittää ja sitten Jerryäkin, piti poika laittaa boksiin rauhoittumaan. Ja rauhoittuihan se, sitten neljän tunnin jälkeen :D Ei nyt siis mitään remuamiskohtausta saanut alunperinkään, itki vain kovasti ja oli rauhaton. Loppumatkasta kuitenkin jo nukuttiin tyytyväisenä.

Tänne kotiin tultiin sitten reippana, tutkittiin joka nurkka ja kolo häntä pystyssä. On kyllä ihmeellisen rohkea ja reipas kissa! Ainoa,mitä se tähän mennessä on säikähtäny, on parvekkeen ovesta kiinni laitettaessa lähtevä ääni, ja sitä säikkyy ihmisetkin :D Eilen ei vielä oikein jaksettu leikkiä, ilta meni nukkuessa. Sitten, kun me ihmiset mentiin nukkumaan, olisi kissalla riittänyt virtaa :D Ja sekin ketutti,kun ei makuuhuoneeseen päässyt, sitä sitten äänekkäästi vastustettiin parikymmentä minuuttia. Ja kuulemma Jerryllä oli täällä yöllä ihan omat bileet, ainakin mr. murun mukaan, minä en ole kuullut mitäan :D Aamulla kun asunnon isäntä lähti töihin kuuden aikoihin, livahti Jerry makkariin... Ja yrittipä livahtaa sänkyynkin, mutta kun kahdesti olin sen lattialle uudelleenohjnnut, löytyi mieluinen unipaikka sängyn alta. Siellä poika olisi nukkunut pitempäänkin, mutta aamupala houkutteli unia enemmän. Ihan reippaasti poika onkin syönyt, sekä kuiva- että märkämuonaa molempia. Onneksi ei haikaile meidän ruokien perään, kun meillä ei ruokapöytää vielä ole, niin olis ärsyttävä koko ajan sohvapöydältä nakella kissaa lattialle. :P

Eiköhän tämä tästä ala, tämä meidän yhteiselo. Ja toivottavasti kestää pitkään :)

Pakko laittaa vielä tuo aivan ihanuuskuva!