Niin, unohin viimeksi lertoa että Jerry on oppinut uusia temppuja. Ei kyllä mitään kovin suotavaa mutta kuitenkin. Poikahan on kova vonkumaan ulos, vaikka juuri olisi sieltä kahden tunnin ulkoilulta tultu. No, tuossa pari päivää sitten olin pojan kanssa ulkona, ja sitten muistin että anoppilassa pitäisi käydä kyläilemässä. No, olin vielä muutaman vartin Jerryn kanssa pihalla, ja sitten vein pojan sisään ja annoin ruokaa ja leikitinkin hieman. Lähdin sen jälkeen anoppilaan polkemaan, ja tunteroisen siellä istuin. Sitten kun lähdin takaisin päin, soitin Nikolle, joko sekin olisi tulossa kotiin päin. No, se oli jo pihalla, ja siinä puhelimessa sitten tuumasi: " Onko sulla mitään aavistusta miksi meijän kissa kattelee mua porraskäytävän ala-oven lasin läpi?" No,ei tietenkään, olinhan lähtiessä varmistanut että ovi meni lukkoon jne. Tosin, ovi oli sillä tavalla lukossa, että sen saa sisältä vain kahvaa painamalla auki. Senpä oli sitten Jerrykin hoksannut :p

Joo, tottahan toki olin osannut aavistella että se voisi jotain semmoista tehdä, mutta ei se ole ennen edes makuuhuoneen ovea vasten hyppinyt vaikka sinne on aina kova hinku. Nyt sitten on kämpän ovi takalukossa ja kahvassa vielä kaksipuoleista teippiä, jos se vaikka lopettaisi kahvaan hyppimisen :p Onneksi tuo sattui silloin kun olin vain vähän aikaa poissa, eikä esim. työpäivän aikana. Ja onneksi rappukäytävässä ei ollut luultavasti kukaan liikkunut eikä päästänyt kissaa ulos asti.

Tässä pari pöljää kuvaa vielä, juhannuksen kunniaksi :D678006.jpg

tämä ei ole sitä miltä se näyttää... :D

678010.jpg Kissa kakkuvuoassa :P

678011.jpgEmännän karjalanneidon kukat saa kyytiä... Poika kantaa niitä mulle parvekkeelta lahjaksi. "Kato mutsi mitä toin sulle! <3" 

Hauskaa Juhannusta kaikille toivoo Jerry ja Heli!